sateista

Koulu on alkanut kunnolla ja pistänyt elämäni uuteen järjestykseen. Lisäksi teen satunnaisia työvuoroja ja kulutan muutaman illan viikossa hevosten kanssa. Tunnen oloni turvalliseksi ja hyväksi, kun päivillä ja viikoilla on selkeät raamit ja paljon tekemistä. Eräät ovat epäilleet, onko lainkaan järkevää tehdä kaikkea ja olla viettämättä niin ja niin monta tuntia päivässä lorviaikaa. Minä epäilen, että mieluummin teen kuin vajoan totaaliseen tekemättömyyteen. En osaa viettää vapaa-aikaa järkevästi ja virkistävästi, vaan jumitun aina.

Työstä olen saanut tehtyä itseni näköisen ja olen siitä onnellinen. Minulla on kaikki, mitä voin vain toivoa:

-tärkeä työ, jossa saan olla oma itseni
-voin parantaa ihmisten elämänlaatua
-hyvä palkka
-lyhyet ja joustavat työajat
-tärkeää oppia tulevaa työtäni varten
-luovuuden käyttö toivottua

Tämä lista on kirjallisuus todistus itselleni siitä, kuinka on mahdollista vaikuttaa itse omaan elämään. Työpaikkani on monelle muulle työntekijälle erittäin raskas ja ikävä, myös huonommin palkattu. Kaiken huippu oli, kun tein työhaastattelun eräälle ämmälle maanantaina: ensinnäkin hän eksyi omakotitalokadulla ja myöhästyi. Toiseksi hän ei vaivautunut esittäytymään. Kolmanneksi hän pyysi minua laskemaan puhelimellani, kuinka paljon tämä -ai-se-on-NIIN-pieni!-tuntipalkka tekee kuukaudessa ja päivitteli sitten, ettei hänen tällä tuntimäärällä kannata ottaa työtä vastaan, koska liiton rahoilla pärjää paremmin. Neljänneksi hän istui sohvassa noin 15 minuuttia laskeskellen, kuinka monta tuntia hänen pitää saada tehdä, jotta olisi järkevää tehdä töitä. Viidenneksi hän närkästyi, kun kehtasin kysyä hänen opinnoistaan avoimessa yliopistossa. Kuudenneksi, (kun olin vihdonkin saanut hänet ulos talosta) hän kehtasi soittaa vielä ja kysyä, että "kun sinä tivasit, -öh, kysyit- minun opiskelusta, niin minä haluaisin tietää, minkälaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä. Eli minkälaisia koulutuksia teillä on?" Lisäksi hän kyseli muita kummallisia juttuja, joissa ei ollut päätä eikä häntää.

Esimerkin tarkoituksena oli kai havainnollistaa, että tietynlaisella asenteella ei voi odottaa saavansa elämältä kovinkaan paljon, vaikka kuinka opiskelisi taloustieteitä. En tietenkään viitsinyt mainita kyseiselle hyypiölle, että olen parhaimmillani saanut nettona 17 euron tuntipalkkaa, ja tähän on päästy pelkästään toimimalla ihmismäisesti ja pistämällä joskus oma etu syrjään. Minusta on omituista, kuinka jotkut tuttavatkin pitävät tilannettani täysin käsittämättömänä: että joskus olen tehnyt tolkuttoman pitkiä työvuoroja siksi, että toinen työntekijä puuttuu. Tai lähtenyt tekemään tunnin varoitusajalla lyhyen pätkän töitä. Koska minun ei olisi pakko, tai koska minun pitäisi pitää kiinni omasta edustani.

Mielestäni minun oma etuni ei ole sitä, että jätän hoitoa tarvitsevan ihmisen ilman hoitajaa ja menen kotiini keittämään makkarasoppaa ja tuijottamaan telkkaa. Elämä ei vain ole sellaista. Moraalintajuni on monessa suhteessa hyvinkin nietzscheläinen, eikä se todellakaan poista velvollisuutta tällaisissa tapauksissa. Joskus vain täytyy tehdä joitakin asioita, eivätkä ne tosiasiassa ole yhtään parempia tai huonompia kuin jotkut toiset asiat. Äsh, olen muuttunut entistä herkemmäksi rutinalle ja ruikutukselle! Se johtuu siitä, että olen taas joutunut seuraamaan läheltä sukuni naisten loppumatonta valitusta. Se on niin irrationaalista, että omakin pää menee pyörälle. Heidän mielestään on mahdotonta tehdä tai muuttaa mitään, koska tilanne on sellainen, kuin se on. Minua he pitävät onnettaren lempilapsena siksi, että asiani ovat menneet aina niin hyvin.

Miten niin? Olen aina ollut oman edun tavoittelija siinä mielessä, etten ole ikinä jäänyt huonoon työpaikkaan tai opiskellut jotain alaa muusta syystä kuin omasta kiinnostuksestani. Nyt kaikki on erityisen hyvin ja olen syysväsymyksestä huolimatta onnellinen. Koulu on juuri sitä, mitä olen siltä toivonut, paras ystäväni on muuttanut kaupunkiini ja harrastuspuolella olen edistynyt kiitettävästi. Tiedossa on myös matka maapallon toiselle puolelle, jee!