syysmöykky

Syksy etenee, olen viikko viikolta väsyneempi. Aluksi en jaksanut välittää elämän ja ajatusten kiertymisestä työn ja kodin ympärille, kaiken kutistumisesta, mutta nyt tekisi jo mieli tehdä asialle jotain. Yritän varovaisesti etsiä jotain, mikä saisi energiat kohdilleen. Eilen jaksoin raahautua pilatekseen ja siinä lattialla lapaa liu'uttaessani päätin ostaa kymmenen kerran kortin samaan kuntoilukeskukseen. Jospa vaikka kerran viikossa ottaisin hetken lisäliikunnalle, eikö se olisi hyvä. Sitten kun vielä teen päivittäisen pienen kävelylenkin iltahämärissä ja venyttelen jumittavat takareidet, niin hyvä. Eilinen iltahämy oli niin mainio ja raikas, että olo tuntui tosi hyvältä.

Syöminen on väsyneenä ongelmallista. Minä olen nimittäin niin väsynyt, etten ole saanut laitettua muuta kuin jotain pakasteesta otettua uuniin. Lisäksi saatan ottaa tomaatin, mutta on selvää, että tällainen on aivan katastrofaalista elimistöni kannalta. Aloitin hankkimalla erilaisia vitamiinituotteita, luotan epätoivoisesti mainosteksteihin lisätystä raudasta, kalsiumista, b-vitamiineista.. Olen melko varma, että tässä on kysymys siitä typerästä hemoglobiinista, joka minulla on joskus aiemminkin ollut hyvin huonoissa lukemissa. Se ei nouse aivan hetkessä, koska punasolut tuppaavat elämään jopa neljä kuukautta ja vasta uudet solut voivat olla pontevia ja hemoglobiinikkaita.

Hah, kaikkein epätoivoisin vahvistusyritys viime viikolla alkaa väkisinkin naurattamaan. Ostin nimittäin kaupasta halvimman lootan MAKSALAATIKKOA. Muistelin, että olen joskus pikkutyttönä pitänyt maksalaatikosta ja mitä siitä etten ole syönyt ehkä kymmeneen vuoteen juuri muuta lihatuotteita kuin kalaa ja nyt on hätätapaus kuolen ilman rautatujausta jne. Maksalaatikkoa siis lounaaksi. Ellotus alkoi jo siinä vaiheessa, kun maksahöyryt alkoivat leijailla ruokailuhuoneen mikrosta. Tervehenkiset työtoverit eivät huomenneet mitään, ja minä koetin olla aivan normaali, naama aivan peruslukemilla yritin sekoitella ruskeaa töhnää lautasellani.. Shokeeraava elämys: olin pyörtyä, oksentaa ja kuolla inhotuksesta! En mitenkään kehdannut kipata täyttä lautasellista ruokaa biojätteeseen. Yritin syödä, yritin lapioida ainesta sisääni hengittämättä. Pinnistelin puolivälilautaseen, loput pistin pois. Oikeasti, mikään ei voi maistua enempää sairaudelle ja kuolemalle kuin tuollainen sisäelinruoka.

Ei saarnauksen ilosta, vaan ihan mielenkiinnosta kirjoitan maksasta. Useinhan on niin, että lapsesta kun kasvetaan isommaksi, laajentuu syötävien ruokien määrä. En tullut ajatelleeksi, että voisi käydä myös toisin päin. Että entinen herkku muuttuu pöyristyttäväksi hirveydeksi. Elimistön vahvistaminen siis jatkukoon, mutta ilman äärimmäisiä otteita. Ehkä nuo keinotekoiset lisäainetuotteet piristävät sen verran, että pääsisin jossain vaiheessa tekemään itse ruokaa, liottamaan siemeniä ja muuta sellaista.

Ja olen minä lukenutkin. On hauskaa ottaa kirjahyllystä kirja summamutikassa, kivan kannen takia tai siksi, että kissa on pudottanut juuri sen lattialle. Pari päivää sitten löysin Böllin novellikokoelman Tohtori Murken kootut tauot ja muita satiireja (vuodelta 1958). Jostain syystä en ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut Böllistä, mutta nytpä oli otollinen tilaisuus tutustua hänen tuotantoonsa. Kun en odottanut yhtään mitään, sain yllättyä iloisesti. Kertomukset olivat jotenkin "sodan jälkeisiä", niissä oli jotain väsynyttä. Sama väsymys on kai samalla aikakaudella niissä kuuluisissa ranskalaisissa kirjoissa, joista minä en niinkään pidä. Se eksistentialismi on minusta ollut aina niin tupakankatkuista ja yläluokkaisen hapanta. Mutta puhutaanpa Nietzschestä tai Kierkegaardista, heistä velttous on kaukana..!

Ai niin, Böll. Minä nautin hänen kertomuksiensa absurdeista asioista. Kummalliset jutut vain ovat, ilman rummun päristystä, ilman että kenenkään pitäisi ampua tai inhota. Ranskalaiset kirjailijat haluavat kertoa siitä, kuinka ainutlaatuisia ja kärsiviä yksittäiset ihmiset ovat. Muu maailma on heihin nähden lattea ja karkea. Böllin hahmoilla on omat juttunsa, mutta merkitys ei ole tyystin kadonnut. Merkitys ja mieli saattaa näyttää näivettyneeltä tai naurettavalta, mutta se kuitenkin on. Kenties lukijan olisi tarkoitus ahdistua Milla-tädin joulusairaudesta tai Wunsiedelin tehtaan virkailijasta, joka löytää kutsumustyönsä hautaustoimiston surija-näyttelijänä? En tiedä, mutta jotain iloista kapinaa heissä on.

Minulla taitaa olla puheripuli. Pilateksesta maksalaatikon kautta Bölliin..