Ensimmäinen koulupäivä

No niin, elämäni ensimmäinen päivä ammattikorkeakouluopiskelijana on takana. Vielä ei tietenkään ole päästy asiaan, eikä päästä koko tämän viikon aikana, mutta otan nämä päivät itse- ja ryhmätutkimuksena. Olen aiemmin ollut täysin sokea yliopistoryhmälleni; mielestäni kaikki ympärillä pyörivät ihmiset ovat edustaneet koko ihmiskirjoa, eikä tyypillistä sen-ja-sen-aineen opiskelijaa ole ollut, puhumattakaan tyypillisestä yliopisto-opiskelijasta. Huomasin ajatteluvirheeni heti aamusta, polkiessani kohti koulua. Jo puolisen kilometriä ennen koulua havahduin siihen, että samaan suuntaan kanssani kulki normaalia enemmän naisia minihameissa ja vaalennetuissa hiuksissa.

Meitä on paljon aloittavien ryhmässä. Huomaan itsessäni laskelmoivia piirteitä: skannaan luokassa istuvia ihmisiä ja mietin, kenestä voisin pitää. Vietän muutaman seuraavan vuoden näiden ihmisten seurassa, teen ryhmätöitä ja harjoittelen. Olen kai tullut vanhemmiten niin itsekkääksi, etten haluaisi haksahtaa turhiin ihmissuhteisiin. Tutkin jo etukäteen, kenen kanssa voisi olla kivaa, kuka voisi jopa harrastaa kanssani ja nauraa samoille jutuille. Puhun muutamalle, arvioin ja katselen syrjäsilmällä. Tuolla tytöllä on kenties hienostunut huumoritaju, tuo taas vaikuttaa ihanan välittömältä. Tuossa seikkalijatar, tuossa yksi äideistä. Tuo tylsimys liimautui heti toisen samannäköisen tytön kylkeen.. Kuka noista vaatimattomista ja huomaamattomista tytöistä on se säkenöivän älykäs? Huomaanko hänet varmasti?

Ensimmäiset päivät ovat ratkaisevan tärkeitä, mitä sosiaalisiin suhteisiin tulee. Naiset löytävät parinsa tai pienet ryhmänsä hyvin nopeasti, jonka jälkeen ulkopuoliset ovat tunkeilijoita. Omassa tuttavapiirissäni ollaan ehkä hieman avoimempia, mutta tämä koulu on Naisten maailma. Täytyy olla skarppina, varmuuden vuoksi.

Viime viikonloppuna jouduin pitämään julkisen esitelmän vieraalla kielellä, vaikeasta aiheesta. Valmistelujen hetkellä meinasin romahtaa, päivää ennen olin melkein kuumeessa ja melkein psykoosissa. En vain voi tehdä sellaista, se on täysin mahdotonta! Minun maailmankaikkeuteeni ei kuulu esitelmien pito vieraalla kielellä. Menin kuitenkin luokan eteen ja jotakin kummaa tapahtui. Olin luokan edessä oma itseni, ja esitelmäni oli menestys. Järkyttävää, ihanaa! Sain niin kaunista lappupalautetta toisilta opiskelijoilta, että hymyilin koko päivän. Kotona laitoin laput ruskeaan kirjekuoreen yhdessä esitelmäni kanssa ja kirjoitin päälle päivämäärän. Ehkä esiinnyn toistekin, ehkäpä opettelen lisää ja laajennan hieman alaani...