Asiat lensivät

No niin. Tässä sitä istutaan ja ihmetellään. Sormeni ovat kasvaneet kiinni näppikseen, kun olen kirjoittanut kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja oppimispäiväkirjoja, raportteja ja tiivistelmiä. Nyt on kirjoitukset kirjoitettu ja tentit tentitty. Seuraavat koetukset ovat siellä tammikuun puolivälissä ja nyt on loma. Tiedän, että vapaaseen aikaan siirtyminen ei onnistu tuosta vain. Äsken katselin kirjahyllyä ja ajattelin aloittaa jonkun suurprojektin. Tai mitäs jos opiskelisin koko loman ajan venäjää tunnin joka päivä? Saisin kerrattua ja pelastettua sen, mikä on päästäni katoamassa. Ja jos aion pelastaa myös ruotsin ja saksan ajoissa, niin olisi kai parasta ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin..

Kolmen viikon yksityisprojekti tuntuu mukavalta ajatukselta. Jotenkin toivon, että saisin ehdollistettua itseni opiskelemaan kieliä niin, että yhdistäisin vieraan kielen omaan aikaan, kehittymiseen ja uusiin maailmoihin. En ole vieläkään päässyt yli siitä, että kieliä opiskellaan karmeita kokeita ja testejä varten, jotka on pakko selvittää, jos haluaa tutkinnon. Sanojen pänttäämiseen liittyy lohduttomuuden tunne, näköalattomuus ja kiemurtelu penkissä. Silti haluaisin osata.

Luin jostain, että uuden tavan oppiminen ei vie kuin muutaman hassun kuukauden, jos on säntillinen ja tekee sitä uutta joka päivä. Tämän jälkeen uudesta tulee vanhaa ja tuttua, niin selvää, että tekemiseen tarttuu itsestään. Voisi olla hyödyllistä opetella siivoamaan, mutta venäjässä olisi enemmän järkeä ja hauskuutta. Ja syvyyttä ja romantiikkaa!

Oo la laa

Elämä voittaa sittenkin ja kaikki asiat järjestyvät. Syksystä tuli tosiaankin paha, enkä ole siksi kirjoittanutkaan mitään. Marraskuun lopulla aloin taas syömään, muistamaan ja tarttumaan kouluasioihin. Kun lumi tuli, aloitin viikonlopun herätykset. Yksi lempiasioistani on talviaamu ennen puolta yhdeksää. Silloin, kun ei ole kiire ja voi rauhassa tuijotella pimeään. Ikkunasta on hiljainen kuusinäkymä ympäröivään metsään. Voi istua keittiön pöydän ääressä ja nähdä yhtäaikaa kahdesta ikkunasta.

Minulla on myös uusi lempiasia: kävelymatka polkuja pitkin ja vanhan omakotitaloalueen reunaa pitkin liikuntakeskukseen. Keräilen maagisia paikkoja, ja junaradan tienoilla on yksi sellainen. On vain kävelytie metsikön keskellä, talvellakin helisevä puro ja junarata. Joka kerta toivon, että juna viuhahtaisi pimeästä, mutta vielä en ole osunut kohdalle oikeaan aikaan. Kuuluu vain veden ääni. Aina sama pieni odotus, aina vain vesi vastaa.

Koulussa on ollut hieman raskasta, jaksolle on nimittäin osunut työläitä ja sekavia kursseja. Oman alan hyödylliset ja mielenkiintoiset kurssit ovat jääneet pienemmälle huomiolle, kun olen keskittynyt stressaaviin ikävyyksiin. Toki olen paljon oppinutkin. Nyt kaikki alkaa järjestyä, myös opinnäytetyöasia edistyy. Kevät tulee olemaan opiskelumielessä innostava ja haastava. Alan tekemään asiakastyötä jo tammikuussa, ja se jatkuu koko- tai osa-aikaisesti juhannukselle saakka. Välissä on luovien menetelmien kurssi ja muuta kiinnostavaa. Korostan: ei siis mitään muuta kuin kiinnostavuutta koko kevät! Miten paljon enemmän ymmärrän ja osaankaan juhannuksena?

En voi uskoa, että on aivan realistista haaveilla valmistuvansa vuoden päästä. Se tuntuu vapautukselta 20-vuotisen vankeustuomion jälkeen. Tänä syksynä olen kapinoinut rankasti luokassa istumista, löysää sosiaalista kanssakäymistä ja älyllisesti haastamattomia tehtäviä kohtaan. Se on tavallaan tuonut armahduksen: minä saan olla pitämättä tästä ja saan kokea olevani väärässä paikassa. Kärsin, mutta pian olen vapaa.