Iso jätkä on alkujaan maalaiskissa, navetassa syntynyt. Ilmeisesti se on joutunut jo aivan nuorena kerrostalokatiksi, eikä sitä ole koskaan viety ulos edes valjaissa. Täällä meillä jätkä on loikoillut mielellään parvekkeella ja työntänyt kuonoaan pienestä raosta, josta tulvii ulkoilmaa ja lintujen laulua. Se myös harrastaa rappukäytäväkyttäystä ja on kehittänyt huippuunsa käytävään livistämisen taidon. Hassua on se, että niin palavalla innolla rappuun ponkaistuaan se kyllä saattaa vilistää melkein ulko-ovelle asti, mutta jää sinne seisomaan varuillaan ja ihmeissään. Ei kai se tiedä, mitä kodin ulkopuolella oikeasti on, muuta kuin häntää pörhistyttävää tuoksua ja ääntä. Silti jokin sisäinen levottomuus ajaa sitä ajattelemaan oven ulkopuolisia.
Eräänä päivänä kävin sitten ostamassa punaiset XL-kissainvaljaat ja tänään olimme toista kertaa kävelyllä. Vastoin hyviä tapoja annoin kissan mennä lasten leikkipaikalle- tiedänhän minä, ettei kaupunkilaiskissa osaa tehdä tarpeitaan muualle kuin muoviseen hiekkalaatikkoon, joten lasten terveys ei ollut uhattuna- No siksi sen päästin, koska kissan suurin nautinto on hiekassa pyöriskely. Ai, loputon hiekkaerämaa, jota pitkin voi kyntää kuono edellä, takajalat potkien, milloin maha kohti taivasta, milloin lättänänä pitkin pituuttaan.. Sama juttu oli ujon kissan kanssa, silloin kun vielä yritimme totuttaa sitä ulkoiluun: mistään muusta se ei pitänyt kuin hiekassa pyöriskelystä.
Muuten kissa joutui stressaamaan vähän liikaa, koska liikkeellä oli ihmisten lisäksi kaikenlaisia pöriseviä ja kolisevia laitteita. Kotiovella kissa oli taas hämmentynyt: ovi kai oli sille etäisesti tuttu. Sain sen kävelemään itse rappukäytävään, mutta se jumittui ensimmäisen kerroksen keskimmäiselle ovelle- oma ovemme oli oikeastaan yhtä kerrosta ylempänä, mutta kissat eivät IKINÄ ymmärrä, että samanlaisen oven takana voi olla erilainen koti. Minäkään en aina ajatuksissani muista sitä, joskus olen yrittänyt itsekin avata tuota alempaa ovea ja joskus olen kävellyt oman oven ohi.. Mutta kissa oli varma kuin vuori, joten jouduin kantamaan sen seuraavat rappuset ylös.
Kaikesta omituisinta oli se, että kun se sai vihdoin puikahtaa tuttujen hajujen sekaan, tuttuun eteiseen, säikähti se hirveästi ja pörhisti häntää. Kaipa se oli jo vähän oppinut, ettei välttämättä kannata sännätä kaikista ovista, koska niiden takana on luultavasti jotain odottamatonta. Niinpä oventakainen tuttuus olikin odotusten vastaista. Tosiaan, eihän se osaa hahmottaa että se sama ovi, jota se on kiihkeästi raapinut tutussa eteisessä on aivan sama kuin ovi valkoisessa ja vierailta eläimiltä haisevassa maailmassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Tosiaan, oven kaksi eri puolta... meidän kissat ovat ihan samanlaisia jumittajia oikealla kohdalla mutta väärässä kerroksessa sijaitsevan oven kohdalla. Hämmentävintä on, että kun Lohen saa houkutettua ovelta pois (Negaatiota ei saa, ei toivon kipinää sen suhteen, se on pakko kantaa), se tietää jo, että on väärässä kerroksessa ja menee seisomaan portaiden taitekohtaan ja katselee vuoron perään ylös ja alas - selvästi sillä on käsitys siitä, että se on joko liian ylhäällä tai alhaalla, mutta ei mitään hajua siitä, kummasta voisi olla kyse. Se on jotenkin kummallista, kun ottaa huomioon, että Lohi karkaa 90-prosenttisesti ylöspäin vintin ovelle. Ja että oikeastaan aina kun tullaan alhaalta, sillä on päällä valjaat. Sillä itsellään ei ole tätä muistisääntöä.
Onhan kerrotalo aika kummallinen tila kissan näkökulmasta.. Kissa ei selvästikään osaa laskea kerroksia tai hahmottaa "ylös-alas"-merkitystä. Mutta kuinka ne kuitenkin niin varmasti tunnistavat "keskimmäisen" tai "reunimmaisen" ovelle suunnatessaan? No, Lohi kuitenkin osoittaa poikkeuksellista kykyä huomatessaan, että kerroksessa on jotain pielessä. Meidän edesmennyt Siiri-kissamme ei seitsemässä vuodessa keksinyt, ettei ovi voi aueta saranapuolelta. :P
Lähetä kommentti