Troikassa on kolme hevosta

Eilen tapahtui aivan kummia ja opin kantapään kautta uutta ryhmädynamiikasta. Kuvitellaan kolme ihmistä, jotka ovat kaikki kaveruksia ja tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa. Kaksi heistä on tehnyt töitä parina jo usean kuukauden ajan. Sitten joukkoon tulee se kolmas, joka on tehnyt samantapaisia töitä samassa paikassa ja saman ajan, mutta eri ihmisen parina. Hämmennetään soppaa ja huomataan, että uuden työryhmän pari on edelleenkin pari ja kolmas hirveässä angstissa.

Minä olen huono huomaamaan tuollaisten ryhmätilanteiden todellista kulkua. Huomaan vain olevani ärsyyntynyt tiettyihin ihmisiin, puolustuskannalla kaikissa asioissa ja siinä tunnossa, etteivät asiat suju minun kohdallani oikein. Että joku on pielessä, että jokin minussa hiertää ja on toimimatta. Etten onnistu luiskahtamaan paikalleni niin kuin olen odottanut. Kun en ymmärrä, mistä on kyse, ahdistun koko ajan enemmän ja suuntaan ikäviä ajatuksia ympärilleni. En tietenkään lakkaa hymyilemästä toisille, sillä he eivät ole tehneet mitään väärin. Tietoisuuden rajamailla on joku synkkä möntti, johon en saa kohdistettua katsettani. Odotan vain pääseväni pois tilanteesta, olemaan rauhassa väsynyt ja hapan. Tällä kertaa kärtty ei kuitenkaan lähtenyt pois kulumalla, vaikka kävin tallilla ja poikkeuksellisen pitkässä suihkussa.

Vasta vähän ennen nukkumaan menoa tajusin asian, kun aloin kerimään sitä auki siippani kuullen. Tosiaan, tuossa ryhmässä todellisuudesta 66% oli hieman eri kuin minun. 33% edustus mielipiteissä ja suunnittelussa jää väistämättä alakynteen saadessaan 66% yhteisymmärryksen vastaansa. Eroavaisuus oli kuitenkin niin pieni, että se jäi huomaamatta muuna kuin epämääräisenä sujumattomuutena. Olen helpottunut, että asia selvisi päässäni: on melko ahdistavaa tuntea tyytymättömyyttä niihin ihmisiin ja puuhiin, jotka ovat aiemmin ilahduttaneet ja antaneet voimia. Hetken jo pelkäsin, että olen putoamassa masennuksen kaivoon. Onneksi en! Tänään voin jo vähän hymyillä angstilleni, huomenna pystyn ehkä kertomaan havainnoistani kavereille.

Tämä päivä menikin aivan toisenlaisessa puuhassa, mikä oli hyvää vaihtelua loputtomaan palaveeraamiseen, sovitteluun ja suunnitteluun. Nyt kotona en osaa päättää, mitä tekisin. Pitäisiköhän lukea jotain kivaa, tai neuloa keskeneräinen toppi vähän valmiimmaksi? Mennä retkelle? Pakata? Huomennakin on päivä täynnä ihanaa tyhjää ja voin valvoa niin myöhään kuin ikinä haluan.