En ole koskaan ollut niin rahan perään. Tuloni koostuvat opinto- ja asumistuista, epämääräisten töiden onnettoman pienistä palkoista ja vanhempien pakkoavustuksista. En oikeastaan edes tiedä, paljonko nämä tekevät kuukaudessa yhteensä. Asun hyvin halvasti ja huvittelen kohtuullisen kalliisti- itse asiassa minulla menee tasan 183,2 euroa kuukaudessa harrastukseen. Olen ollut tyytyväinen näin. Se ei ehkä ole hyvä, koska en ole joutunut miettimään kovinkaan pontevasti tulevaisuutta. En ole myöskään jaksanut opiskella, koska nykyinen ala ei tarjoa kovinkaan ruusuisia työllistymismahdollisuuksia. "Katsotaan nyt", olen ajatellut vuodesta toiseen. Ehkäpä sittenkin haluan opettajaksi, tai tutkijaksi, tai toimittajaksi.. Mikään ei kuitenkaan ole kiinnostanut tarpeeksi, ja mikään puutos ei ole ajanut minua kohti työelämää.
Jonkinlaisen kyllästymispisteen olen kuitenkin saavuttanut. En jaksa enää hakea kesätöitä, koska en vain enää jaksa paskoja palkkoja ja typeriä pomoja. Haluaisin ajaa ajokortin, käydä pilatestunneilla ja viettää rauhallisia viikonloppuja. Haluaisin olla asiantuntija ja taputtaa itseäni olalle työpäivän jälkeen. No, hain sitten ammattikorkeakouluun kiinnostavalle alalle. Yritän hakea myös yliopistoon sivuainealalle. Jälkimmäinen ammatti ei olisi täydellinen tuho harrastamiseen liittyville unelmille, AMK-vaihtoehto tarjoaisi selkeästi huonomman palkan. Totuus on kuitenkin se, että olen tällä hetkellä hyvin väsynyt, epämotivoitunut ja kyllästynyt. Voi olla, etten enää edes kykene yliopiston itsenäiseen työskentelyyn.
En pidä tällaisista ajatuksista. Ei ole mitään hyötyä märehtiä ja tuijotella naama rutussa ikkunasta. Koneella on auki tiedosto, johon pitäisi muutaman päivän aikana taikoa kymmenisen sivua tekstiä. Ei mitään luovaa tai ajattelua vaativaa, mutta sormia tässä pitäisi joka tapauksessa heilutella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti