Ruma uutinen

Päihdepotilaat vievät sairaaloiden tilat vanhuksilta (YLE uutiset 28.4.2008)

[...] Samalla yhä kasvava huonokuntoisten vanhusten joukko joutuu jonottamaan vuodeosastopaikkaa. Päihdepotilaat ovat rasittaneet vuodeosastoja valtakunnan tasolla yhtä paljon jo vuodesta 2004.

Samalla puhutaan päihdekuormituksesta. Google löytyy termille "päihdekuormitus" yhden viitteen, tähän samaan uutiseen. Harvoinpa YLEn sivuilta löytyy silmiinpistävän epäkorrekteja uutisia, mutta tämä oli kyllä uskomatonta törppöyttä toimittajalta. Toki esimerkiksi alkoholismi voidaan lukea itseaiheutettuihin sairauksiin, mutta samaan kategoriaan kuuluvat lihavuuden tai tupakoinnin aiheuttamat sairaudet, turvavyön käyttämättömyydestä johtuvat vammat, samoin kuin muut oman kehon ja mielen laiminlyönnistä johtuvat ongelmat. Päiheongelmien paheksuminen on niin luontevaa, koska siihen nähdään helppo ratkaisu: jos minä olisin koukussa, niin ottaisin kyllä itseäni niskasta kiinni...

Kirjoituksen perusteella on siis itsestäänselvää, että päihdeongelmaisen ihmisen oikeus hoitoon on heikompi kuin vanhuksen. Entäs isoisäni, joka oli sekä vanhus, veteraani että alkoholisti? Tai mummoni, joka selvästi edesauttoi alzheimerin taudin puhkeamista, koska jätti henkisen kapasiteettinsa hyödyntämättä?

Mielestäni olisi parempi jättää vetämättä raja, joka vähentää, vaikka vain ajatuksissa, minkään ihmisryhmän arvoa (Alkoholistien hoidon vastainen uutisointi asettaa kyseiseen valoon ainakin perustuslakimme pykälät 6 ja 19). Toki minäkin olen sitä mieltä, että ihmisellä on itsellään vastuu omasta hyvinvoinnista. Mutta on vaikea kuvitella, että kukaan ryhtyisi alkoholistiksi vapaasta tahdosta, hyväksyen siitä seuraavan kurjuuden. Eikö olisi järkevämpää syyttää yhteiskuntaa siitä, että se jättää ihmiset heitteille, eikä anna tarvittavaa apua ajoissa? Ettei rikkinäisen perheen lapselle ole annettu turvaa, masentuneelle terapiaa tai työpaikastaan pois potkitulle uusia vaihtoehtoja? Jos on päätetty olla hyvinvointivaltiota, niin täytyisi hyväksyä sekin, että hyvinvointi kuuluu myös vähemmän kivoille ihmisille, jotka eivät ole tehneet mitään ansaitakseen sitä.

Tapasin viikonloppuna erään, joka lienee ollut päihdepotilaana tai ainakin epäilyksettä lisännyt maamme päihdekuormitusta pillereineen ja piikkeineen. Pientä epämukavuutta tunsin hänen seurassaan, myönnän. Onko laukku turvassa, aikooko se nyt lyyhistyä tuohon, miten saan sen ulos... En voi pitää itseni ikäisestä ihmisestä, joka ei peruskoulun jälkeen ole tehnyt mitään ponnistelua vaativaa puuhaa, vaan keskittynyt unohtamiseen ja ruumiinsa tuhoamiseen. Vaan eipä tulisi mieleenkään kieltää häneltä hoitoa. Edessä voisi olla kuitenkin vielä kymmeniä vuosia parempaa. Mutta kuka häntä hoitaisi? Ei hän osastolle pääse, koska kuolemanvaaraa ei juuri nyt ole. Kuntoutuslaitoksia kai löytyy, mutta pitkäaikaisia paikkoja on tarjolla vain harvoille. Kuka hänen luoksensa menisi kertomaan, että mahdollisuuksia olisi sittenkin?