Blogin pitäminen loppuu aina jossakin vaiheessa, kun kokeilu kuivuu kasaan tai kun oma luovuus osoittautuu odotettua vaatimattomammaksi. Sitten tulee taas kevät, kukka kukkii ensimmäistä kertaa, teen uuden päätöksen tai aloitan muuten vain uuden elämän. Ja haluan kirjoittaa taas. Ensimmäinen blogini oli kaikkein pitkäaikaisin, ja sen tekstit minulla taitaa olla tallessa jossakin syrjäisessä alikansiossa. Sysi-blogia kirjoitin yli vuoden ajan, ehkä kaksikin vuotta. Tämän blogin löysi tyttö, josta tuli häkellyttävän nopeassa ajassa maailman paras ystävä. Seuraava blogi oli hyvin tärkeilevä, ja aloin pian kammoksua sitä. Niin käy usein kirjoittamisen suhteen; onnistun toisinaan kirjoittamaan niin kauniisti ja hyvin, että kirjoitusrima nousee kattoon. Tämän kokeilun jälkeen on ollut muutamia harrasteblogeja, jotka myöskin kuivuivat kasaan.
Saattaa tämäkin kuivua yhtä nopeasti kuin apostolinmiekan kukka. Ontuva aasinsilta, mutta apostolinmiekka on se asia, jonka vuoksi kirjoittamiseen ryhdyin. Eilen aamulla siippa soitti töihin ja tiedusteli vakavana, olenko huomannut miekkakasvissa mitään erikoista. Tauti? Syöpäläiset? Laho tai tuho? Ei, vaan kaksi turpeaa, keltaista nuppua! Tänä aamuna nuput ovat auenneet, ja vuorokauden kuluttua tästä ne ovat poissa. Tämä on kertakaikkisen ällistyttävää taloudessa, jossa menestyy kohtuullisesti vain rönsylilja ja greippi. Ajatella, että joku olento, jonka kuuluisi asua Brasilian kosteissa ja ravinteikkaissa sademetsissä, suostuu viihtymään vetoisella ikkunalaudalla, halvassa kukkamullassa ja juomaan teollisesti lannoitettua kraanavettä!
Jaa, työt alkavat kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Kone kiinni ja menoksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti