Tyhmistyminen

En ole lukenut toisten blogeja aikoihin. Kävin äsken blogilistalla ja haukoin henkeäni: mitä, miltei 15000 blogia.. Katselin ihmisten kirjoittamia kuvauksia omistaan ja yritin hahmottaa, että jokaisen takana on todellinen persoona.

Jos kävelee kaupungin kadulla ja näkee samannäköisiä ihmisiä, ei tarvitse hämääntyä. Aina voi ajatella, että jokaisen sisällä on oma maailmansa, omat muistot, sosiaaliset suhteet, tunteet ja neuronien verkostot. Voi ajatella, ettei vastaantulijalla ole pääsyä tuohon maailmaan, ja siksi toinen näyttää samalta kuin muutkin, suljetulta objektilta. Ensimmäinen horjahdus käy, kun joutuu ihmisten koteihin. Luulisi, että sisäisestä maailmasta heijastuu paljonkin siihen tilaan, jossa ollaan aivan avoimesti. Kuvastokodeissa teetä siemaillessa tulee kummallinen olo: onko kaikki siivottu pois tätä vierailua varten? Ehkäpä jotkut vain käyttävät kotia lepäämiseen, aivan kuten koirat tekevät, ja siksi koti on samanlainen kuin naapuriluola? Optimaalinen. Kodit näyttävät toistavan samoja muotoja ja värivalintoja. Ehkäpä sekin on julkisivu, jonka taakse ei satunnainen ohikulkija pääse.

On kuitenkin vaikeaa uskoa julkisivuteoriaan lukiessa toisten ihmisten blogeja. 15000 blogia blogilistalla, mutta tekstit toistavat samoja muotoja ja värivalintoja, aivan kuin kodit tai vaatteet. Menen päästäni pyörälle, kun yritän erottaa toisistaan askartelijoita, kriitikkoja, leipovia kotirouvia ja talonrakentajia. Ei sillä, että olisi moraalisesti arveluttavaa harrastaa julkisesti näitä asioita, mutta on omituista nähdä konkreettisena ajatuksen toistuminen sivulta toiselle. Onko vielä olemassa jotakin kirjoitusta sisäisempää? Vai oliko tässä kaikki? Minä olen aina suhtautunut kirjoittamiseen melko vakavasti siksi, että tekstistä on suora yhteys omaan ajattelutapaan ja -kykyyn. Samalla periaatteella luen toisten kirjoituksia.

Joku hyvin ankara ajattelija kirjoitti blogien tyhmistävästä vaikutuksesta. On kiusallista, että joku yleensäkään tulee puhuneeksi tyhmistymisestä. Olen ajatellut, että ihminen voi ottaa opiksi ja pinnistellen viisastua, mutta että toinenkin suunta on mahdollinen... Karmiva ajatus! Etenkin kun tajuan selvästi, että olen itse joutunut erääseen sosiaaliseen kirjoitusverkostoon, joka on huumeen kaltainen. Siellä minä hukun tuhannen muun joukkoon, josta vain tiukin provoaja erottuu yksilöksi. Tyhmistyn nimettömänä sivustaseuraajana ja uppoan aina vain kapeampiin aiheisiin, kiinnostun yhä tylsemmistä ajatustyngistä...

Kaipa minä sitten vieroittaudun huumeestani. Kaivan kirjastostani luettavaa ja yritän päästä taas jaloilleni, mitä ajatteluun tulee. Ensin lähden ulos reipastumaan, siellä on aurinko ja kaikki.