Clostridium botulinum

Clostridium botulinum on ihan sikavaarallinen pöpölajike, jonka edustajat saattaavat pahimmassa tapauksessa tappaa ihmisen. Näitäköhän syytettiin siinä tapauksessa, jossa uusavuton isä oli onnistunut tappamaan itsensä ja jälkikasvunsa hellalla säilytetyllä makkarasopalla? Ehkäpä olen halunnut tietää tämänkin? Ehkäpä voin päteä tällä tiedolla sitten kun joku taas ihmettelee, miksei alle yksivuotiaille lapsille suositella hunajaa. No tietenkin siksi, että siinä saattaa olla Clostridium botulinumin itiöitä, eikä pienen lapsen suolistofloora ole niin kehittynyt, että se voisi torjua niiden aiheuttaman imeväisbotulismin.

Olen päässyt Ricardin kirjassa siihen lukuun, jossa puhutaan yksinkertaistamisen jalosta taidosta. Kuinka elämässä on tärkeää osata karsia omia tekemisiään, ajattelemisiaan ja sanomisiaan kaikkein olennaisimpaan. Ja olennainen on tietenkin sitä, mikä edistää onnellisuutta ja hyvinvointia. Niinpä esimerkiksi kuplapelin pelaaminen ei ole kovin järkevä valinta onnellisuuden kannalta. Entä pöpöjen opettelu tenttiä varten? Täytyy myöntää, että pieni turhautumisen tunne kolkuttelee. Minua jopa hävettää, että käytän aikaani tällaisiin turhanpäiväisyyksiin. Joutuvatko muka taiteen, filosofian tai itämaisten kielten opiskelijat (sankarini!) pänttäämään mitään näin kammottavan arkista?

Hesarissa työperäiseen tyytymättömyyden tunteeseen annettiin yksinkertaisia lääkkeitä: voi joko ryhtyä yrittäjäksi tai yrittää suhtautua työhön pelkkänä työnä, välttämättömänä keinona saada leipää pöytään. Minusta on hurjaa, että joku todella sitoo itsensä kahdeksaksi tunniksi joka arkipäivä työhön, jolla ei ole mitään merkitystä. Oikeastaan jutussa kyse oli nimenomaan työn merkityksettömyydestä, ei mistä tahansa tyytymättömyydestä. Rouva vastaaja totesi, etteivät useimmat ihmiset koe työtään merkitykselliseksi, ja silti se voi olla mukavaa. En ymmärrä! Ehkä työkaverit tai aivopähkinät tekevät merkityksettömän työn siedettäväksi, mutta onko pelkkä siedettävyys siedettävää? Eikö maailmassa ole oikeasti roppakaupalla töitä, jotka ovat jo lähtökohtaisesti merkittäviä?

Jos haluaa tehdä elämässään vain onnellisuutta edistäviä asioita, on kai yksinkertaisinta aloittaa juuri miettimällä, kuinka rahansa ansaitsee. Ja tarvitaanko sitä oikeasti niin paljon, että tarvitsee jokaisen niistä kahdeksasta päivittäisestä työtunnista? Yksinkertaistamista ja vähentämistä pitäisi omalla kohdallani soveltaa myös netinkäyttöön, höpökirjallisuuteen, nukkumiseen ja haihatteluun. Blogin kirjoittamista ei lasketa haihatteluksi, mutta loputon ajatuksiin ja unelmiin eksyminen kylläkin. Siinä olen lahjakas.