kuukausikatsaus

Tämä syksy sujuu mukavammissa merkeissä kuin viimeisimmät viisi tai kuusi syksyä. Vaikka olen syönyt silkkaa sontaa, sairastanut kaksi tautia ja liikkunut ainoastaan hevosen kanssa, olo on hyvä. Rakastan opiskelua, vaikka järjettömät projektiopinnot vievätkin aika paljon energiaa. Jos tällaisia käytännöllisiä aikaavievyyksiä ei lasketa, niin ammattikorkeakoulussa opiskelu on tällä alalla todella helppoa ja mukavaa. Hyvässä mielessä. Minulla on niin hyvä tausta analysoimisessa, kielissä, tutkimisessa ja kirjoittamisessa, ettei tarvitse kipuilla tuollaisten asioiden kanssa.

Toisaalta alan huterahko teoriapohja ottaa välillä päähän. Oikeastaan meillä ei ole juurikaan omia perustason teorioita. Ongelma on samankaltainen kuin vaikkapa kasvatustieteissä ja informaatiotutkimuksessa: ne ovat soveltavia tieteitä, jotka ovat muodostuneet monien vanhempien tieteiden pohjalta. Esimerkiksi kasvatustieteissä on osa psykologiaa, osa sosiologiaa, ripaus filosofiaa ja kulttuurintutkimusta.. Omia teorioita koitetaan muodostaa pää sauhuten, jotta alalle saataisiin tieteellistä uskottavuutta. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että tutkimusta määrittävät näiden vanhempien tieteenalojen teoriat, eikä mitään vain meille kuuluvaa, itsenäisen tieteenalan statuksen oikeuttavaa teoriaa ole.

On merkillistä, kuinka jotain naistutkimusta ei millään tahdota pitää tieteenä. Oman kokemuksen perusteella se on aika tiukkaa teoriaa, jonka opiskelu muistuttaa filosofian opiskelua. Teorioiden todistaminen noudattaa samoja metodeja, jos nyt sellaisesta voidaan filosofian (tai historian, kirjallisuuden, taiteentutkimuksen) kohdalla voidaan puhua. Kenties ongelma on siinä, että alan luonteeseen kuuluu niin uskomaton näkökulmien ja erilaisten tasojen kakofonia, ettei mistään yhtenäisestä kokonaisuudesta voida puhua. Toisaalta siihen ei pyritäkään, ei siihen pyritä filosofiassakaan.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka pitävät tätä sekasotkuista piirrettä positiivisena senkin kustannuksella, ettei se oikein sovi suomalaiseen tiedeyhteisöön. Täällä (ei kun siellä- minähän en tällä hetkellä ole tekemisissä muun kuin toiminnan tieteen kanssa) ei osata keskustella niin, että moninaisuus kääntyisi miksikään muuksi kuin sosiaaliseksi tukkanuotaksi. Olen jo aikoja sitten lakannut seuraamasta luonnontieteellisten kovistelijoiden blogeja, koska niissä ei oikeasti ole mitään kiinnostusta keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Ja hyvä jumala, ne julkaisevat vielä kirjojakin. Ja saavat palstatilaa Hesarissa.

Ups, eksyin kauas. Tarkoitus oli siis sanoa, että joudun opiskelemaan tällä hetkellä teoriaa, joka ei oikein täytä teorian kriteereitä. Omalla alallani kyse on todellakin haparoivista malleista - juuri niistä, jotka esitetään viehkeiden nuolikuvioiden ja nelikenttien avulla- eikä erityisen kriittisestä tutkimuksesta. Se on hieman hämäävää, koska selkeästi alan käytäntöön vaikuttaa voimakkaasti niin lääketiede, yhteiskuntatieteet, psykologia ja myös filosofiset suuntaukset. Aikamoinen soppa siis, jonka selvittäminen olisi mielestäni hyvä aloittaa aivan pohjalta, ennen mitään uusimpia malleja ja pallokuvioita. Epämääräinen pohja heijastuu opiskelijoissa, jotka luulevat itseään tyhmiksi, kun eivät keksi punaista lankaa.

Kyllä alalla siis on oikea tiedekin, oikeassa yliopistossa. Ainoa vika on se, että siihen perehtyäkseen täytyisi muuttaa Kaliforniaan. Jotain rajaa sentään! Luultavasti teen täällä omassa kaupungissani niin AMK- kuin yo-tutkintoni, ja sitten keksin jotain aivan muuta.